Tietoa hoidoista

Kokonaisvaltainen Vyöhyketerapia

Historia:

Vyöhyketerapian historia ulottuu ainakin 5000 vuoden päähän. Piirustuksia on löydetty ympäri maailmaa mm. kreikasta, Intiasta, Kiinasta ja Etelä- Amerikasta, Pohjois-Amerikasta, missä hoidetaan jalkapohjia ja kämmeniä.  Pyramidien seinämaalauksista on myös löydetty kuvia jalkapohjista hoitamisesta. On siis huomattu, että tiettyjen alueiden painelu lievittää kipua ja saa ihmiset voimaan paremmin. Menetelmä on  kehittynyt ihmiskunnan kokemuksen kautta eripuolilla maapalloa. Nämä kokemukset hoidoista ja painelupaikoista ovat kulkeutuneet perimätietona tuhansia vuosia näihin päiviin asti. Niin Intialaisesta lääketieteestä Ayurvedasta kuin Perinteisestä kiinalaisesta lääketieteestä löytyy samankaltaisuus Vyöhyketerapia kanssa. 

Länsimaiseen tietoon vyöhyketerapia tuli Amerikkalaisen nenä, kurkku ja korvalääkäri William Fitzgerald ja kahden muun (E.F Bowers ja G.S White) 1917 kirjoittaneen  Zone Therapy kirjan myötä. Fitzgerald havaitsi panellessaan tiettyjä alueita, että potilaan suun- ja kasvojen haluttu alue puutui. Hän käytti tekniikkaa operoidessaan potilaitaan. Fitzgerald kehitti pohjan nykyiselle vyöhykejärjestelmälle. Järjestelmässä  on 5 rataa eli kanavaa per. kehon puoli eli yht. 10 jotka ulottuvat päästä varpaisiin. Tämä ajattelu on edelleen vyöhykejärjestelmän perustana.

Suomessa vyöhyketerapia opetusta on alettu antamaan 1970- luvulla ensin pienimuotoisina kursseina. Tänä päivänä ammattitutkintoon kouluttavia tahoja löytyy eripuolilta suomea.

 

Kokonaisvaltainen vyöhyketerapia;  refleksologia sopii kaikenikäisille.Team-Inspirit-Praxis-für-Energetik-Kinesiologie-Massage-in-Gutau-nahe-Freistadt-Pregarten_18375_image

Hoidon kesto aikuisella on n. 90 min. Hoidon aikana käsitellään koko keho vyöhyketerapeuttisin hieronta ottein. Myös jalkapohjat käsitellään. Asiakashaastattelu tehdään  ensimmäisellä hoitokerralla terveydentilan selvittämiseksi.

Vyöhyketerapeuttisen ajattelun ydin on se, että keho toistaa itseään pienoiskoossa ympäri kehoa. Tämän tiedon pohjalta helpottaessani esimerkiksi niskahartiaseudun vaivoja vyöhyketerapeutti ei pelkästään käsittele tätä aluetta vaan hoitaa myös heijasteiden kautta esim. niskahartiavaivoissa jalan niskanheihasteista.  Viesti kulkee hermostoa pitkin aivoille joka käsittelee tietoa. Voimakas heijastekipu kertoo epätasapainosta. 

aroma-jalkahieronta

Vyöhyketerapia on:

  • kokonaisvaltaista hierontaa
  • syvältävaikuttava terapia
  • kehon elinvoimaa lisäävä hoito
  • aineenvaihduntaa vilkastuttava
  • hormoonitoimintaa tasapainoittava
  • rentouttavaa
  • stressiä laukaiseva
  • kipu- ja särkytiloja helpottava
  • unen laatua  parantava hoito

         Vyöhykehoito on erinomainen vaihtoehto kipeytyneiden lihasten käsittelyyn.

Hoidon tavoitteena on tukea ja aktivoida hoidettavan omia parantumismekanismeja. Terapeutti ei siis paranna, vaan auttaa hoidettavaa parantamaan itse itseään. Elinvoiman lisäännyttyä ja aineenvaihdunnan parannuttua kokokeho voi paremmin. Hoito on hyvä apu rauhoittamaan kehoa ja mieltä kiireisessä arjessa tai elämän muutosvaiheessa. Hoidon rauhoittava ja tasapainottava vaikutus näkyy ja tuntuu rauhallisena ja tasapainoisena olona. Verenkierron vilkastuminen lihaskireyden vähentyminen ja kivun lievittyminen keholta tuntuvat hyvänä olona.

Vaikka hoito auttaa kestämään stressiä ja lievittää erilaisia oireita, ei silti saa laiminlyödä omaa vastuuta itsestä huolehtimisessa. Riittävä uni, terveellinen ravinto, riittävä vedenjuominen (aikuisella 2-3 l pvä. ssä. ), mielekästyö, liikunta, uuden oppiminen, unelmointi ja hyvät ihmissuhteet ovat sellaisia tarpeita joiden puute aiheuttaa ennemmin tai myöhemmin oireita kehossa.

Vyöhyketerapian sivuvaikutuksista voidaan todeta, että samalla kun hoidetaan saattaa hävitä jonkun muukin vaiva, joka ei varsinaisesti ollut hoidon kohteena. Asiakas vaan huomaa, ettei sekään ole enää vaivannut. Saattaa myös käydä niin, että jokin piilevä ongelma tai vanha vaiva tulee esiin erilaisina tuntemuksina. Keho pyrkii käsittelemään näitä pois.

Hoitoa suositellaan aluksi 3-5 kertaa. Kipu helpottaa useasti jo ensimmäisen  hoitokerran jälkeen. Jos apua vyöhyketerapiasta ei saa näiden hoitokertojen aikana, vyöhyketerapia ei välttämättä ole oikea hoitomuoto. Hoidossa voi käydä 3-6 vko. n välein tai kun itsestä tuntuu, että keho- ja mieli tarvitsevat tasapainotusta. 

Vyöhykehoito perustuu kokonaisvaltaiseen ihmiskäsitykseen. Hoito on syvällinen ja rentouttava. Hierontaotteet ovat rauhallisia. Hoitaja kuuntelee kehonviestejä. Hoito on aina yksilöllistä.  Hoidon jälkeen on hyvä varata aikaa levähtämiseen ja hoidon jälkeen saattaa ilmetä palelun tunnetta, janoisuutta, väsymystä, virkeyttä ja erilaisia tuntemuksia. Veden nauttiminen on suotavaa kuona-aineiden poistumisen takia. Hoito vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja lymfanestekiertoa. Myös jalkapohjat käsitellään. Hyvä aineenvaihdunta on tärkeä terveydenylläpitäjä.

Hoito on arjen luksusta ja auttaa säännöllisesti hoidettaessa ennalta ehkäisemään kehossa tapahtuvia toimintojen alentumista. Hoitoon tullakseen ei tarvitse olla varsinaista vaivaa, sillä hoito rentouttaa kehoa ja mieltä ja näin sopii myös hieronnallisena hoitona. 

Rajoitukset:

Hoitoa ei tehdä syövän akuuttivaiheessa, kuume tai tulehdustiloissa, eikä huumausaineiden vaikutuksen alaisuudessa oleville. Vakavat mielenterveysongelmat ovat este hoitamiselle. Osittaisia rajoituksia ovat vieras esineet kehossa ja leikkaus josta on kulunut vain vähän aikaa. Lääkitykset otetaan huomioon hoidettaessa. Asiakkaan terveydentilasta riippuen hoitoaikaa saatetaan lyhentää 60 min. Alkuraskaudenaikana ei suositella hoitoa.

 Hoidon alussa tehdään alkuhaastattelu terveydentilan selvittämiseksi.

 

 

Vauvojen ja lasten vyöhyketerapia

Refleksologia- vyöhykehoito eli kokonaisvaltainen vyöhyketerapia on lempeää, mutta voimallista. Tämä hoito sopii hyvin vauvojen hoitoon. Hoidon aikana käsittelen pääasiassa jalkapohjat ja vauvaa hierotaan kevyesti keholta. Vyöhyketerapiasta on saatu vauvojen koliikki eli mahakipujen ja suolisto kramppien hoitoon, levottomuuteen, ummetukseen, suolistovaivoihin, refluksivaivoihin ja ihottumiin. Vyöhyketerapia soveltuu hyvin esim. korvatulehduskierteen katkaisemiseen, sillä hoidolla autetaan kehon omia puolustusmekanismeja toimimaan. Hoito lisää aineenvaihduntaa.

Hoito tapahtuu 1 vko.n välein ja hoitokertoja tarvitaan yleensä 3-5. Vauvojen käsittely kestää 20-30 min. Riippuen vauvan iästä ja vaivan luonteesta.

Vyöhyketerapia rentouttaa kehoa ja rauhoittaa mieltä.

 

 

 

Kuumakivihieronta / Hot Stone massage

Kuumakivi hoito rentouttaa ja hellii kehoa ja mieltä.  Hoidon kesto on n. 90 min.

kavasarja

Hoito tehdään Basalttikivillä joka sitoo hyvin lämpöä, säilyttää lämmön pitkään ja luovuttaa lämpöä tasaisesti. Kivistä vapautuva lämpö yltää jopa 3 cm syvyyteen iholla. Rentoutuminen vapauttaa endorfiinejä eli hyvänolon hormoneja.

Hoito tehdään koko keholle. Keho öljytään  ja hierotaan kevyesti laadukkaalla hoitoöljyllä ennen varsinaista kuumakivihierontaa.

Hoito on kokonaisvaltainen ja syvä rentouttava. Hoito on myös erinomainen vaihtoehto  jos iho on hieronta arka ja kipeä.

           Hoidon vaikutuksia:

  •  Poistaa nestettä; aktivoi lymfakiertoa
  •  Edistää ruoansulatusta
  •  Stressi hormonit vähenevät
  •  Apua päänsärkyyn
  •  Selkeyttää aivotoimintaa
  •  Vähentää ahdistusta
  •  Rentouttaa lihasjännitystä
  •  Venähdysten, murtumien ja urheiluvammojen jälkihoitoon
  •  Auttaa univaikeuksiin
  •  Rentouttaa ja rauhoittaa mieltä

Hoidon alussa tehdään alkuhaastattelu terveydentilan selvittämiseksi.

 

Esteet hoitamiselle:

syöpä, raskaus, juuri tehdyt leikkaukset, sydänsairaudet, tahdistin/ rytmihäiriöt, Diabetes,

Ihottumat, ohentunut iho, Flunssa/kuume, suonikohjut ( ei hoideta alueelta), huumausaineet/ krapula.

Kuumakivihoitoa ei tehdä kesähelteellä.

 

Nu Skin® Galvanic Spa -laitehoito

 

Voit lukea lisää   www.nuskineurope.com

ja  tiedustella hoidosta puhelimitse.